
Perinteiset pikavipit ovat nopeasti katoavaa perinnettä. Toki niitä on edelleen jonkin verran saatavilla, mutta jos pikavippi määritellään pieneksi lainaksi, jonka voi saada heti ja helposti tilille, niin on niitä enää hyvin vähän. Isona syynä tuohon on ollut se, miten pikavippien korkoja nykyään rajoitetaan kovalla kädellä.
Vaikka pikavippien korkosääntelyllä onkin varmasti ollut kuluttajien näkökulmasta hyviäkin puolia, niin on kuitenkin fakta se, että monelle ihmiselle tulee joskus tarve saada nopeasti pieni laina. Ja mikäli tuota varten ei ole saatavilla pikavippiä, niin saattaa edessä olla huomattavasti isomman lainan ottaminen.
Pikavipeistä poiketen noita isompia lainoja on edelleen varsin kattavasti tarjolla netin kautta. Ilmeinen syy tuohon on se, että kun pikavippien ja isompien luottojen prosentuaaliset korot ovat nykyään varsin lähellä toisiaan, niin kokevat lainafirmat isompien lainojen tarjoamisen paremmaksi liiketoiminnaksi.
Vaikka pikavippien tarjonta onkin vähentynyt paljon, niin ei se ole kutistunut olemattomiin. Tuon myötä myös tällä sivustolla tulee olemaan joitakin pikavippisuosituksia. Käytännössä käsittelyssä voisi olla esimerkiksi se, mikä on nykyisellään paras pikavippi.
Tällä erää tällä sivustolla julkaistuja pikavippeihin liittyviä artikkeleita:
- 300 vippi uusille asiakkaille – voi onnistua useammasta paikasta.
- Lainapaikat 2021 – lista sisältää myös useita pikavippipaikkoja.
- Pikavippi pankkitunnuksilla – edelleen varsin mahdollista.
- Taskulaina – kokemuksia ja tietoa verrattain uudesta pikavipistä.