Yrityslaina heti tilille – Hae helposti ja nopeasti pikalaina yritykselle

Netistä on jo pitkään voinut hakea yritykselle lainaa. Aivan viime aikoina on kuitenkin alkanut ilmestymään paikkoja, joista pitäisi voida oikeasti saada yrityslaina heti tilille. Näistä pikalainaa yrityksille tarjoavista paikoista kaksi hyvältä vaikuttavaa seuraavaksi lyhyessä esittelyssä.

Lainaa yritykselle jopa käytännössä heti

Uusi Yrityslaina247-palvelu vaikuttaisi tällä hetkellä olevan paras valinta, jos tarvitsee yritykselle pikalainan. Tämän palvelun ensimmäinen vahvuus on se, että siltä pitäisi todella voida saada yrityslaina jopa käytännössä heti tilille: palvelun sivuston perusteella luotto voi olla pankkitilillä jo alle tunnissa siitä, kun lähti hakemaan lainaa. Lainaa täältä voi saada nopeasti myös viikonloppuisin, mutta on hyvä huomata se, että lainasiirtoja voidaan tehdä vain kello 23 asti.

Toisena Yrityslaina247-palvelun vahvuutena voi pitää sitä, että se näyttäisi antavan varsin monille yrityksille luottoa. Tuota voi pitää erityisen hyvän juttuna sitä taustaa vasten, että moni muu yrityslainapalvelu antaa varsin kitsaasti myönteisiä lainapäätöksiä. Myös se on vielä tämän palvelun vahvuus, että yrityslainan hakeminen täältä näyttäisi olevan varsin helppoa.

Yrityslaina247:ltä voi hakea yrityslainaa 1000 eurosta alkaen ja enintään 20 000 euroa, ja noiden kahden summan väliltä pitäisi eri lainasummien onnistua varsin kattavasti. Laina-aikaa täältä puolestaan voi valita haluavansa kuukaudesta alkaen ja enintään 3 vuotta. Tuo 3 vuotta on netin yrityslainalla tarjottavaksi laina-ajaksi jo verrattain pitkä. Yrityslaina247 tarjoaa lainaa varsin kattavasti eri yrityksille, sisältäen myös toiminimet. Hae nyt lainaa Yrityslaina247:lta.

Yrityslaina heti tilille

Vaikuttaa siltä, että Saldo lupaa netissä yrityslainaa tarjoavista palveluista nopeimman tilisiirron. Tästä palvelusta nimittäin kerrotaan, että yrityslaina voisi olla tilillä jopa vain 5 minuutissa. Tuo on tietysti jopa loistava nopeus verrattuna moniin muihin lainapalveluihin. Vähemmän hyvä puoli on sitten se, että Saldo ei näytä myöntävän yrityslainaa kovinkaan monille yrityksille.

Tästä palvelusta voi hakea yrityslainaa 2000 eurosta alkaen ja enintään 50 000 euroa, eli täältä voi hakea yrityslainaa hieman enemmän kuin Yrityslaina247:ltä. Maksuaikaa täällä puolestaan voi valita haluavansa enintään vuoden ja lyhyin mahdollinen laina-aika on kuukausi. Hae nyt luottoa Saldolta.

Varavaihtoehto: melko nopea yrityslaina monille

Qrediltä voi sen nettisivuston perusteella saada yrityslainan parhaassa tapauksessa jopa samana päivänä tilille, eli varsin nopeasti. Tämän paikan varsinainen vahvuus on kuitenkin yhdistelmä jopa verrattain isoja lainasummia ja sitä, että täältä vaikuttaisi olevan varsin hyvät mahdollisuudet saada myönteinen lainapäätös. Qrediltä voi hakea yrityslainaa 1000€–200 000€ ja lainaa-aikaa voi valita 6, 12 tai 18 kuukautta. Hae nyt lainaa Qrediltä.

Yllä ei sopivaa lainapalvelua? – Harkitse yrityslainahakemuksen kilpailuttamista

Zmartan avulla voi yrittää etsiä kerralla yrityslainaa usealta eri lainafirmalta. Tuo voi olla hyödyllistä esimerkiksi sitä varten, että saa nopeasti usealta lainafirmalta ainakin alustavan lainapäätöksen yrityslainasta. Zmartan avulla voi tätä kirjoittaessa hakea yrityslainaa 1000€–250 000€ ja laina-aikaa yrityslainalle enintään 3 vuotta. Testaa nyt Zmartaa.

Tarvittaessa löydät vielä lisää paikkoja hakea yrityslainaa esimerkiksi tältä sivulta.

Asioita, jotka voivat edesauttaa siinä, että saa yrityslainan heti tilille:

  1. Jo ennen hakemista tiedossa vastaukset lainahakemuksessa todennäköisesti kysyttäviin kysymyksiin.
  2. Hakee lainaa niin sanotusti toimistoaikoina – tai ei ainakaan kovin reippaasti niiden ulkopuolella.
  3. Ei hae valtavan isoa yrityslainaa.
  4. Hakee yrityslainaa verrattain ison pankin tilille.
  5. Tavoitettavissa, jos yrityslainapalvelusta otetaan yhteyttä esimerkiksi joidenkin tietojen tarkistamista varten.

Minkä pankkien tileille yrityslainan voi saada heti? Yrityslaina247:n sivuston perusteella se voi maksaa yrityslainan käytännössä heti Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Osuuspankin ja Oma Säästöpankin pankkitileille. Saldon kohdalla taas on ainakin kuluttajalainojen tapauksessa ollut tilanne se, että se on kertomansa perusteella pystynyt maksamaan lainat heti moneen pankkiin, mutta ei S-Pankkiin ja Ålandsbankeniin.

Hyvä tiedostaa: Vaikka siis yllä kerrotun perusteella yrityslaina on mahdollista saada heti useaan pankkiin, niin voi luonnollisesti olla syitä siihen, miksi se ei aina onnistu. Lisäksi on esimerkiksi mahdollista, että yrityslainoja ei siirretä kuin kello 7–23 minkään pankin tileille.

Tuon edellä mainitun aikarajoituksen todennäköisyyttä nostaa se, miten henkilöasiakkaille tarkoitettujen lainojen siirtoja on lailla rajoitettu. Lähtökohtaisesti pitäisi olla niin, että jos hakee ja mahdollisesti saa lainaa aikarajoituksen aikana, niin pyritään laina siirtämään sitten aamulla kello seitsemän jälkeen.